Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Uutiset

Haastattelussa GCF ry:n uusi puheenjohtaja Kati Väisänen


28.04.2022

Kati Väisänen Mimmin Terapia Oy:stä valittiin Green Care Finland ry:n vuosikokouksessa 7.4.2022 yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Kati on koulutukseltaan toimintaterapeutti, psykoterapeutti, taideterapeutti, työnohjaaja ja Green Care -kouluttaja. Lisäksi hän käynyt pilottihankkeen Green Care -korkeakoulutusopinnoista ja suorittanut koira-avusteisen työskentelyn -koulutuksen. Katilla on pitkä kokemus luontokuntoutusmenetelmien käytöstä omassa työssään.

 

Miten kuvailet historiaasi Green Caren parissa?

Luonto on ollut aina elämässäni läsnä. Olen jo ennen oman yrityksen perustamista tehnyt tätä kuntouttavaa työtä, jossa olen mennyt asiakkaiden kanssa luontoon ja on ollut koira mukana joissakin terapioissa sekä joidenkin asiakkaiden kanssa olemme käyneet esim. hevostalleilla. Jo tällöin huomasin luonnon hyvinvointivaikutukset.

 

Sitten vuonna 2009 perustin yrityksen, ja lähdettiin luontomenetelmien käyttöä määrätietoisesti tutkimaan ja kehittämään kokemusperäisesti omassa työssä, yhdessä asiakkaiden kanssa. Luontomenetelmät tuntuivat asiakkaista mielenkiintoisilta ja motivoivilta, mutta lähettävä taho oli vielä hyvin skeptinen tämmöisille uusille asioille. Yrityksen perustamisesta on nyt siis 13 vuotta aikaa, sittemmin olen sen myynyt. Alalla on tänä aikana viety asiaa koko ajan eteenpäin, tutkimustietoa on tullut paljon lisää ja kuntoutuksen saralla tiedetään jo, mitä on luontokuntoutus.

 

Oma Green Care –historia tulee siis paljon työn myötä, tietenkin taustalla on vahvana oma kiinnostus alaa kohtaan.

 

Mitä ajatuksia sinulla on GCF ry:n puheenjohtajuudesta näin hetki valinnan jälkeen?

Green Care Finland ry:n toimintaa olen sivusta seurannut ja jäsenyrityksenä ollaan oltu pitkään. Sitä kautta katsoen, yhdistyksen toiminta on vaikuttanut mielenkiintoiselta ja kiinnostavalta. Nyt puheenjohtajan paikalta, haluan omalla panoksellani olla tätä alaa kehittämässä eteenpäin.

 

Tässä ihan aluksi tutustun, että mitä yhdistyksessä tapahtuu, mitä minulta odotetaan ja mihin yhdistystä halutaan viedä. Tutkivalla ja odottavalla kannalla. Minulla on vahva kokemuspohja kentältä, niin ajattelen, että siitä voisi olla hyötyä GCF ry:n puheenjohtajana.

 

Mitä terveisiä lähettäisit GCF ry:n jäsenille ja GC-toiminnasta kiinnostuneille?

Aktiivisesti vaan kaikki mukaan ja rohkeasti kokeilemaan siellä omalla työpaikalla Green Care -menetelmiä. Verkostoitukaa ihmisten kanssa ja osallistukaa tietysti Green Care -alan tapahtumiin.


Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: