Aloitimme juttusarjan jäsenyrityksistämme. Kiinnostuitko oman toimintasi esittelystä uutisvirrassamme? Ota yhteyttä: viestinta@gcfinland.fi / 050 551 7899. Alta löydät jo koottuja esittelyitä.
Mielen liekin yrittäjänä toimii Elina Lilja (mm. ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, metsämieli- kouluttaja & ohjaaja ja luontomatkailun ohjelmapalvelu- ja tapahtumatuottaja) joka on tuottanut Green Care –palveluja yrittäjyytensä alusta, vuodesta 2017 lähtien.
Elinan oma suhde luontoon on aina ollut vahva, ja siten myös suurin kiinnostuksen herättäjä GC-palvelujen tuottamiseen:
Olen itse kokenut saaneeni luonnosta todella paljon. Jo lapsena huomasin, että jos oli mieli mykkyrällä tai ei ollut hyvä olla, niin hakeuduin kotini lähimetsään ja siellä ihmetellessäni huomasin että luonto vaikuttaa hyvällä tavalla ja on mukavampi olo kun tulee sieltä takaisin. Sieltä asti olen käyttänyt luontoympäristöä oman hyvinvointini tukemiseen, ja se on ollut tosi tiiviissä osassa ihan aikuisuuteen asti. Mitä tahansa olenkaan tarvinnut: tukea, lohdutusta, kannustusta tai hyväksyntää, olen osannut hakea sitä luonnosta.
Toki silloin aikoinaan en tiennyt, että näitä asioita on oikeasti tutkittu. Mutta sitten kun menin luontomatkailu-opintoihin, siellä aukesi tutkimustulokset luonnon hyvinvointivaikutuksista ja tuli inspiraatio sekä tiedonjano ottaa asioista enemmän selvää. Kun ryhdyin yrittäjäksi, oli itsestäänselvää, että se lähti luonto edellä. Halusin tuottaa luontohyvinvointipalveluja myös muille, koska itselle niistä on ollut apua, erilaisissa muutos- ja valintatilanteissa.
Mielen liekki tarjoaa monipuolisesti GC-palveluja:
Pidän metsämieli-koulutuksia ja erilaisia metsämieli-ohjauksia tilausryhmille. Teen ratkaisukeskeistä lyhytterapia, johon kuuluu myös luonto mukaan, joskus mennään asiakkaan kanssa luontoympäristöön ulos, mutta myös sisällä vastaanottotilassani toimittaessa on luonto vahvana elementtinä mukana mm. sanoituksissa ja vertauskuvissa. Usein olemme myös luonnossa, kun ohjaan terveysliikunta asahia, joka on oman kehon kuuntelua ja tietoista liikettä. Lisäksi toteutan mindfulness ja rentoutus –ohjauksia, jossa olemme toisinaan luontoympäristössäkin tekemässä harjoitteita. Tällä hetkellä minulla on meneillään luontolähtöinen työnohjaaja-koulutus, joten jatkossa GC-palveluihin kuuluu myös työnohjaukset.
Asiakkaina Mielen liekillä on yrityksiä, yhdistyksiä sekä yksityishenkilöitä. Yhdistysten ja paikallisten yritysten kanssa teen yhteistyötä täältä Hauholta käsin, noin 100km säteellä. Toki tilauksesta, pyörin kyllä ihan ympäri Suomea.
Asiakaskohtaiset tavoitteet GC-menetelmillä ovat Elinan mukaan todella yksilöllisiä:
Tavoitteet menevät laidasta laitaan, oli kuitenkin asiakkaan tavoite mikä tahansa, koen että luonnosta löytyy peilauspintaa, näkökulmia, vertauskuvia, oivalluksia, löytyy työkaluja tavoitteisiin kuin tavoitteisiin. Useimmiten asiakkaiden tavoitteet liittyy erilaisiin elämänmuutoksiin, itseensä tutustumiseen, itsemyötätuntoon, palautumiseen, voimaantumiseen, stressin ja kuormituksen hallintaan. Kaikkia näitä tavoitteita luonto palvelee tosi monimuotoisesti, aistien ja luontoelementtien kautta. Luonto mahdollistaa tunnepitoiset kokemukselliset hetket, jotka jää elämään asiakkaan arjessa ja tarjoamaan erilaisia oivalluksia.
Palvelujen vaikuttavuudesta Elina on tehnyt seuraavanlaisia huomioita:
Koen että luonto vaikuttaa usein hyvinkin voimakkaasti. Erilaisiin ihmisiin luonto vaikuttaa eri tavalla, jokaisella se kokemus on ainutlaatuinen. Eri päivinä ja eri vuodenaikoina luonto tarjoaa erilaisia asioita. Kuitenkin kaikki mikä luonnossa tapahtuu, on aitoa ja oikeaa. Luonto auttaa ihmisiä erilaisien näkökulmien kautta, se jaksaa yllättää ja oivalluttaa, tutunkin polun varresta saattaa löytyä jotain vertauskuvia tilanteeseen mistä juuri asiakkaan kanssa keskustellaan.
Elina on kokenut suurten muutosten tapahtumista GC-menetelmillä, stressaantuneiden ja ylikierroksilla käyvien ihmisten kanssa:
Itse olen todennut että se missä päästään isoihin muutoksiin on, jos lähtötilanteessa ihminen käy ylikierroksilla, on stressaantunut ja arjen kierteissään jumissa. Tällaisen ihmisen kanssa kun lähdetään luontoon ja saadaan etäisyyttä arjen kierteisiin sekä pysähdytään ja rauhoitutaan luonnon ääreen, saadaan läsnäolon ja eheytymisen kokemusten kautta usein hyviä tuloksia.
Luonnon avaruus ja luonnon tapa pysähdyttää pienten asioiden äärelle, on monesti lähtenyt tekemään tosi isoja tuloksia ylikierroksilla käyvän ihmisen ajatuspuuron selkeyttämiseen. Kun ihmiset oppii kuuntelemaan itseään ja pysähtymään luonnon äärelle, niin silloin luonto voi olla todella merkityksellinen.
Elina haluaa painottaa oman luontosuhteen merkitystä alan toimijoille:
Kun olen monta vuotta kouluttanut uusia metsämieli- ohjaajia ja vetäjiä, ja sitä kautta olen tekemisissä ihmisten kanssa jotka aikovat alalle, en voi koskaan korostaa liikaa oman kokemuksen ja luontosuhteen merkitystä. Näiden jatkuva vahvistaminen on tärkeää, että pystyy asiakkaidenkin kanssa toimimaan omasta kokemuksesta käsin ja luomaan tilan sekä olosuhteet mahdollistamaan aidot, ainutlaatuiset kokemukset.
Aitouden ja syvyyden säilyttäminen itsessä on tärkeää. En ole koskaan halunnut toteuttaa luontopalveluita, ainoastaan luonnon vuoksi, vaan tähtäimessä on aina ollut tuottaa asiakkaalle jokin muutos, tai edes muutoksen siemen. Siihen vaaditaankin jokin tunnepitoinen ainutkertainen kokemus, joka lähtee elämään asiakkaan arjessa.
Itsestään ja omasta jaksamisestaan täytyy myös muistaa pitää huolta:
Vaikka kuinka haluaa työskennellä luontoympäristössä, ei ala ole mitenkään helppo. Omasta jaksamisesta huolen pitäminen on todella tärkeää, sillä toimintaa tuotetaan kuitenkin omasta tilasta ja jaksamisesta käsin. Jotta tarjotut palvelut ovat turvallisia, laadukkaita ja luottamusta herättäviä asiakkaalle, täytyy palveluntuottajan itse voida hyvin.
Kiitos Elinalle, Mielen liekin toiminnan esittelystä! Mikäli haluat osallistua juttusarjaamme, ota yhteys Tomiin: viestinta@gcfinland.fi tai puh. 050 551 7899.