Anna Karjula: Oletko tuntenut topofiliaa?

Blogin kirjoittaja Anna Karjula on koulutukseltaan luokanopettaja ja hän teki gradunsa Opettaja paikallaan, Paikkatunteesta paikkaperustaiseen opetukseen Oulun yliopistoon vuonna 2009. Hän osallistui HyvinVoi-koordinaation järjestämään ennakointityöpajaan koskien luontoperustaisia mielenterveys- ja päihdepalveluita. Anna on omakohtaisesti kokenut luonnon tärkeäksi osaksi oman hyvinvointinsa kohentamisessa ja ylläpitämisessä.

Oletko tuntenut topofiliaa?

Olin jo nuorena luokanopettajaopiskelijana alitajuisesti tietoinen siitä, miten vaativaa nykyajan työelämä on. Mietin, mistä ammentaisin tulevalla opettajan urallani voimaa työhöni. Opiskelujeni loppupuolella tapasin sitten Valton, pitkään ammattiaan harjoittaneen matemaattisten aineiden opettajan. Hän kertoi, katse onnesta hymyten, miten vapaa-ajallaan uiskentelee suolammessa (takaisin rannalle pääsee kuulemma heinistä vetämällä) ja testailee toppahaalarin lämpimyyttä lokakuisessa yössä tähtitaivaan alla ilman pelkoa. Päässäni kuului jokin hyvin merkittävä helähdys ja päätin tehdä poikkitieteellisen gradun humanistiseen maantieteeseen liittyvästä aiheesta: Paikkatunteesta paikkaperustaiseen opetukseen.

Taiteilijat kautta aikojen ovat kuvanneet sanoin, maalauksin ja sävelin haltioituneita tunnetilojaan  ̶ kuka minkäkin nyppylän laella tai virran vierellä. Maisemasta vaikuttuminen ei kuitenkaan ole vain syvästi tuntevien ihmisten yksinoikeus. Ympäristöstä on jokaisella lupa ammentaa voimaa, eikä puitteiden tarvitse olla maailman upeimpien paikkojen luokkaa. Sänkyynsä sidottu potilas voi saada valtavasti lohtua jo siitä, että vuode käännetään kohti ikkunaa, josta näkyy tuulessa huojuva puu tai edes kappale pilvien verhoamaa taivasta.

Graduani varten haastattelemani neljä opettajaa olivat kaikki uransa eri vaiheilla, mutta heillä jokaisella oli yhtäläinen tapa tehdä työtä. Jokainen heistä koki olevansa osa sitä paikkaa ja tehtävää, jossa sillä hetkellä toimi. Kaikki he olivat jollain tapaa sinut ja yhtä ympäristönsä kanssa. Heidän toiminnastaan heijastui ilmiselvä hyvinvointi. Vaikka nuorin heistä tunsikin vielä olevansa ikään kuin vierailijana vieraalla paikkakunnalla, hän oli silti löytänyt oman suhteensa tuohon itselle vielä uuteen ympäristöön. Rankan päivän jälkeen hänellä oli tapana mennä kotiin metsäreitin kautta. Tutkimukseni Perttu kuvaa monesti tunteneensa olevansa ”tavallaan niin yksin mutta kuitenki niin läsnä luonnon ja ympäristön ja maailman kans”.

Yhteentoista gradun jälkeiseen vuoteen on omassa elämässäni mahtunut monenlaista vaihetta ja maisemaa. Kun nyt selailen naftaliinin tuoksuista graduani, tunnen suurta kiitollisuutta, että jo tuolloin orastanut rakkauteni luontoon on saanut edelleen vahvistua näiden vuosien aikana. Olen saanut kokea lukemattomissa eri paikoissa voimakkaita tunteita, jotka ovat painuneet syvälle mieleeni. Luonnollisesti tuollaiset paikat saavat erityisen leiman muistissa. Tällaisia voimakkaasti myönteisiä paikkatunteita kutsutaan tutkimuskirjallisuudessa termillä topofilia. On kuin juuri se hetki juuri siinä paikassa kietoisi sinut lämpimään turvalliseen syliinsä ja kuiskaisi korvaasi juuri sen, mitä juuri silloin eniten kaipaat kuulla.

Onko sinulle koskaan käynyt näin? Onnittelen, jos on!