Oppimisen ympäristöt

Seikkailukasvatus: kokemuksellista oppimista  

Seikkailukasvatuksessa pyritään tarjoaa luontaisia tilanteita, joissa yksilö joutuu prosessoimaan omaa tilannetta ja hakemaan uudenlaisia toimintatapoja siihen mennessä vakiintuneiden roolien ja toimintatapojen sijaan. Omakohtaisten kokemusten kautta tapahtuva oppiminen on ihmiselle luontainen tapa uuden tiedon hankkimiseen. Sen tuottamat muistijäljet ovat pysyviä, sillä opittuun asiaan liittyy runsaasti kehon käsittelemää aistitietoa ja kokemuksellisuutta. Kokemuksiin voidaan keskustelun kautta myöhemmin palata, ja luoda kokemuksille sanallinen tulkinta vuorovaikutuksen kautta.  

Ohjaajan tehtävänä on hakea asiakkaalle sopivan suuruisia kasvun ja oppimisen haasteista, joissa onnistumisen kokemuksia on mahdollista saada. Sopivan tasoinen haasteellisuus innostaa, eikä lamaannuta tehtävän ylivoimaisuuden tai liiallisen helppouden kautta.  

Erityisesti seikkailukasvatuksen menetelmiä on käytetty lasten ja nuorten tukipalveluissa, joissa haasteena voi olla vaikkapa tunne-elämän ongelma, koulun häiriökäyttäytyminen tai lastensuojelun tukitarpeet.  

Seurantatutkimuksissa on todettu seikkailukasvatuksen tukevan erityisesti itsetunnon vahvistumista sekä vahvistavan nuorten päätöksentekotaitoja ja toimintakykyä. Näissä ominaisuuksissa tapahtuneet muutokset myös säilyivät pidemmän ajanjakson seurannasssa.   

Lyytinen ja Ström (2003) käyttivät luontoympäristöön sijoittuvaa toimintaa hakiessaan keinoja aggressiivisesti käyttäytyvien nuorten auttamiseen.  Tämän ryhmän kanssa keskustelu keskustelun vuoksi ei juurikaan onnistunut.  Vuorovaikutus onnistui parhaiten toiminnan yhteydessä, kun se liittyi kiinteästi päivän tapahtumiin. Tällöin myös tunteista voitiin keskustella luontevasti.

Projekti tarjosi nuorille mahdollisuuden päästä lähelle luontoa, aistia, kokea ja hiljentyä nauttimaan hetken tunnelmista. Nuoret arvostivat luontoleirejä, ja nauttivat niillä olosta. Tästä oli osoituksensa heidän pitkäpinnaisuus ja riidattomuus jopa leirin haastavimpina hetkinä. Mahdollisuus purkaa paineita fyysiseen tekemiseen auttoi löytämään vaihtoehtoja keskinäiselle nahistelulle.  

Tärkeäksi todetiin myös ryhmän pieni koko, joka antoi mahdollisuuden kahdenkeskiseen kanssakäymiseen. Esimerkiksi melonta hiljaisella ja tyynellä järvellä auttoi virittämään mielen ja nuoren kanssa saattoi keskittyneesti pohtia asioita. Aikaa pitää olla myös käytettävissä, sillä aidot ja spontaanit tilanteet toimivat parhaiten. 

• Lyytinen, P. &  Ström, M. 2003. Late hallitsee aggressioita: lastenkotilasten toiminnallisterapeuttinen ryhmä. Teoksessa: Linnossuo, O. Sosiaalinen ja toiminnallinen nuorisotyö. 
• Bowen, D. J. & Neill, J. T. 2013. A meta-analysis of adventure therapy outcomes and moderators. The Open Psychology Journal, 6, 28-53. doi: 10.2174/1874350120130802001. FOR code: 170106 (Health, Clinical and Counselling Psychology).
• Bowen, D. J., Neill, J. T., & Crisp. S. J. R. 2016. Wilderness Adventure Therapy effects on the mental health of youth participants. Evaluation and Program Planning, 58, 49-59. FOR code: 170106 (Health, Clinical and Counselling Psychology). Indexed by Scopus. Journal 5 Year Impact Factor: 1.343
• Karppinen, Seppo J.A. & Latomaa, Timo (toim.). 2007. Seikkaillen elämyksiä. Seikkailukasvatuksen teoriaa ja sovelluksia. Lapin yliopistokustannus.