30.6.2021 myönnettiin LuontoVoima -laatumerkki Luonnossa Kotonaan Taikaniityn Luontoperustainen pedagogiikka Taikaniityssä -palvelukokonaisuudelle. Green Care Finland ry uutisoi uudet laatumerkkimyönnöt haastattelun muodossa. Luonnossa Kotonaan Taikaniitystä haastateltavana toimii Elina Salmela.
-Taikaniitty on Luonnossa Kotonaan päiväkoti, jossa pedagoginen toiminta toteutetaan pääsääntöisesti ulkona; metsässä ja puutarhassa.
-Luontoretkiä tehdään useita kertoja viikossa lähimetsään tai päivittäin omaan puutarhaan. Lapsilla on mahdollisuus nukkua päiväuniaan takapihan laavussa tai riippumatossa metsässä. Eläinvierailuja päiväkodilla on säännöllisesti ja toteutamme suunnitellusti aamupäivän ajan kestäviä maatilavierailuja.
-Päiväkodin piha on rakennettu huomioimaan lasten osallisuuden, luovan leikin ja liikkumisen tarpeita. Pihan leikkivälineet on luonnon materiaaleja ja mielikuvitusta ruokkivia. Rakentamaton ympäristö ruokkii mielikuvitusta, lisää yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia taitoja.
Tutustu Luonnossa Kotonaan Taikaniityn toimintaan tästä.
Luken, THL:n ja GCF ry:n yhteistyössä kehittämät LuontoHoivan ja LuontoVoiman -laatumerkit osoittavat, että palvelukokonaisuus on laadukasta Green Care -palvelua, ja että palveluntuottaja tuntee Green Care -toimintatavan ja palvelua tuotetaan ammatillisesti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti. Palveluntuottaja on sitoutunut toimimaan asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti noudattamalla ammattialansa lakeja ja säädöksiä sekä Green Care -toiminnalle määriteltyä eettistä ohjeistusta. Lisäksi palveluntuottaja on sitoutunut arvioimaan palvelun vaikuttavuutta suhteessa asiakkaan tarpeisiin ja tavoitteisiin, käyttämään palautejärjestelmää sekä korjaamaan nopeasti mahdolliset laatupoikkeamat. Palvelukokonaisuudelle on myös laadittu kattava turvallisuusasiakirja ja palveluntuottajalla on vähintään 5 op/15 osp teoreettinen Green Care -koulutus. Laatumerkit myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja myöntö on palvelu-/palvelukokonaisuuskohtainen. Merkin saatuaan palveluntuottaja on velvoitettu ilmoittamaan Green Care -laatulautakunnalle, jos laatumerkkiin liittyvässä toiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia.
Lisätietoa laatumerkeistä, vaadittavista hakudokumenteista ja -prosessista: https://www.gcfinland.fi/laatu/